have yourself a merry little christmas

Nyt oon kokenut myös amerikkalaisen joulun, joka oli aikalailla erilainen mitä olin oottanut. Thanksgivingin jälkeen alkoi ihmisten pihoilla näkyä joulukoristeita ja jouluvaloja, joista osa oli ihan yliampuvia. Meidän talossa ei ollut mitään koristeita tai jouluvaloja, mutta joulukuusi tietenkin löytyi. Tapasin myös ekan kerran mun 25-vuotiaan hostsiskon Kymin, sillä hän matkusti Tennesseestä jouluksi kotiin. Kuvia multa ei kauheesti löydy, sillä kuvailu vähän unohtui!

Varmaan suurin ero suomalaiseen jouluun oli se, että 24 päivä oli ihan tavallinen päivä. Käytiin tosiaan vielä viimeisillä jouluostoksilla, ja Christmas Eve oli ihan normaali ilta. Seuraavana aamuna hostäiti tuli kymmenen maissa herättämään mut, ''Aino can you get up, Zoe wants to open the presents!'' Zoe on siis meidän koira... Oli niin söpöä kuinka hostäiti oli ihankuin pikkulapsi, niin malttamattomana ja kaikista eniten innoissaan lahjojen avaamisesta. Aluks kurkistettiin meidän joulusukkiin, joiden sisältä löytyi kaikkea pientä, kuten karkkia, kaikkia kauneusjuttuja, ja omasta sukastani löysin myös kivan rannekellon. Tän jalkeen avattiin kuusen alla olevat lahjat. En ollut toivonut mitään, joten olin tosi tyytyväinen kaikkiin mun lahjoihin. Suosikkilahjat löytyi yllätys yllätys Victoria's Secretin laatikoista ;)

Päivän aikana kateltiin muutamia joululeffoja. Saatiin kaikki joululahjaksi myös kasa arpoja, joita sitten raaputeltiin yhdessä. Ja hostiskä ja hostäiti voittikin rahaa! (kummatkin yhden dollarin haha...) Myöhemmin syötiin illallinen. Olin aina kuvitellut kuinka jouluateria olis jenkeille tosi iso juttu, joten olin vähän hämmentynyt kun ruokaa oli vähemmän mitä meillä aina Suomessa. Syötiin vaan perunamuusia, kanaa + stuffing, kastiketta ja parsakaalia, mikä muistutti tosi paljon kiitospäivän ateriaa. Illalla pelattiin muutamia lautapelejä. 

Aina sanotaan joulun olevan vaikeinta aikaa vaihtarille, ja että koti-ikävä iskee helposti. Mun kohdalla tää piti paikkansa. Varsinkin 24 päivä kun oikeen mitään ei tapahtunut, alkoi ikävöimään joulua Suomessa. Perhe, joulusauna, joulupuuro, joulurauhan julistus, lumiukko ja joululeffat, joulumusiikki ja koristeet, iso illallinen ja hautasmaalla käynti. Ikävöin sitä kuinka joulu on niin tarkasti suunniteltu ja järjestelty, kuinka mun äiti siivoaa koko talon ja laittaa joulukarkit esille, leivotaan yhdessä ja koristellaan pipareita. Mun hostperheelle joulu ei vaikuttanut olevan niin iso juttu, joka vähän harmittaa. Multa ei oikeen löytynyt joulufiilistä, mutta oli kuitenkin kiva päästä kokemaan vähän erilainen joulu kuin yleensä!

Cheers,
Aino

lately

Viime postauksessahan mainitsin, kuinka vähän ooteltiin snowdayta viime viikon keskiviikoksi. ''99 prosentin mahdollisuus että saadaan snowday''. Noh, olihan siellä se yhen prosentin mahdollisuus koulupäivään... Arvatkaa vaan istuttiinko lopulta keskiviikkona koulun penkillä. Olin edellisenä iltana vähän laskenut snow dayn varaan, eli en tehnyt mitään läksyjä, ja menin myöhään nukkumaan. Seuraavana aamuna oli tarkotus tulla tekstari about 5.30-6.00, että koulu on peruttu. Puoli viiden jälkeen heräsin tekstariin, ja järkytyin vähäsen sen avattuani: ''RSU 25: 2 hour delay''. Siinä vaiheessa ärsytti sikana, että koulua ei sittenkään peruttu, vaikka edellisenä päivänä sen peruuntumisesta puhuttiin paljon ja oltiin niin varmoja. Onneks sai sentään laittaa pari tuntia lisää kelloon ja jatkaa unia. Hostäitin koulussa ei koulunalku edes viivästynyt, jonka takia en saanut kyytiä kouluun, vaan jouduin ottamaan bussin mitä mun normaalisti ei tartte tehdä. Facebook oli täynnä vihasia päivityksiä, ja varmaan kolmasosa oppilaista jätti tulematta kouluun. Myöhäsen alotuksen takia missattiin onneks kaks ekaa perioidia. Kotimatkalla bussi oli myöhässä, joten pääsin kotiin about 20 minuuttia myöhemmin kuin normaalisti. Onneks saatiin kaikki meiän bussikuskilta suklaata, mikä oli kiva ylläri (tai no luulin sen olevan suklaata, seuraavana aamuna kun löysin sen sulaneena pöydältä kävi ilmi että se olikin jotain jäätelöjuttua). Anyways, kotioven takana ihanasti huomasin, että mulla ei ollut avaimia mukana. Ainut vaihtoehto oli hyppiä lumihangen poikki aukinaiselle takaovelle. Tietenkin mun päivän kenkävalinta oli osottautunut just sopivaksi polviin asti ulottuvan lumen läpi tarpomiseen. Just kun aattelin ettei päivä huonommin vois mennä, sähköt katkes juuri kun sain läppärin auki ja olin alottelemassa läksyjen tekoa. Just my luck!

Loppuviikkona koulussa ei tehty juurikaan mitään. Monet opettajat oli ostanut herkkuja, kuten poppareita ja sipsejä, ja kateltiin muutamia joululeffoja. Espanjantunnilla meillä oli Christmas Party, eli syötiin tortillasipsejä + salsaa, leffan sijasta pelattiin aasinhäntää ja hirsipuuta, ja luokka oli täynnä ilmapalloja. Viime postauksessahan mainitsin, että mietin usein oonko sittenkään lukiossa. Taas tulin miettineeksi tätä kun kattelin sitä menoa ja ilmapallojen räjäyttelyä... Parina päivänä puhuttiin melkeen koko matikantunnit siskon kanssa facetimessa, joka oli hauskaa sillä kaikki halus puhua mun siskon kanssa ja kuulla kuinka me puhutaan suomea. Ollaan suunniteltu vähän, että mun sisko tulis käymään täällä toukokuussa, ja sen jälkeen mentäis yhdessä käymään Texasissa siskon hostperheen luona. Toivottavasti tää onnistuis!

Torstaina meillä oli peli, joka valitettavasti hävittiin. Kun saavuin kotiin mua odotti kuitenkin ihana yllätys, sillä joulupaketti Suomesta mun perheeltä oli vihdoin saapunut! Paketti painoi suunnilleen 6,5 kiloa, ja sieltä löytyi paaaaljon karkkia ja muutamia lahjoja, kiitos <3 Kiitos myös kaikille muille ketkä on lähettänyt mulle joulukortteja ja lahjoja! Seuraavana päivänä vein karkkia kouluun, sillä olin näin luvannut mun kavereille ja kaikki ootti sitä niin innoissaan. Suomalainen suklaa saikin tosi hyvän vastaanoton, ja kaikkien mielestä se on paljon parempaa kuin amerikkalainen suklaa! Loppupäivästa alkoi kuitenkin tulemaan paha olo, sillä söin ihan liikaa suklaata. Yks kaveri, kenen kanssa mulla on 5 perioidia yhdessä, valitti myos vikalla tunnilla kuinka mahaan sattuu, ja kuinka mä yritän vaan lihottaa sitä :D Onneks koristreenit oli vaan 45 minuutin pituset, sillä kentällä juoksentelu ei tuntunut kovin hyvältä..

Lauantai aamuna heräsin 6.30, sillä 7.30 oli tarkotus lähteä treeneihin. Oltiin just lähdössä äitin kanssa koululle, kun katoin kännykkää ja huomasin valmentajalta tulleen viestin, että treenit on peruttu koska ulkona on päällä ice storm warning. Siinä vaiheessa ärsytti sikana, sillä olin turhaan herännyt noin aikaisin, pukenut treenikamat ja pakannut laukun, laittanut hiukset ja syönyt aamupalan yms. Onneks sain vaan kaatua takasin sänkyyn ja jatkaa unia. Puolelta päivin hostäiti herätti mut ja kysy haluunko lähteä Bangoriin, sillä hänen piti käydä kangaskaupassa ostamassa jotain ompelujuttuja. Mun jalat on olleet vähän huonossa kunnossa viimeaikoina, joten käytiin ostamassa mulle uudet koriskengät ja nilkkatuki. Lauantai-iltana mun oli tarkotus työskennellä poikien korispeleissä, mutta jäisen sään takia pelit peruttiin. Olin sitten tehnyt muita suunnitelmia illaksi, ja mun oli tarkotuksena hengailla yhden kaverin kanssa, mutta hostvanhemmat ei päästänyt mua mihinkään, koska ulkona oli kuulemma liian vaarallista ajaa. Sunnuntainkin suunnitelmat leffaan menosta ja ulkona syömisestä peruuntui, sillä en saanut lähteä mihinkään, koska ulkona oli niin liukasta. Sunnuntai meni suurimmaksi osaksi ilman sähköjä.

Maanantaina mulla oli tarkotus olla peli, mutta taas sain valmentajalta viestin, että peli on peruutettu. Koko maanantaina meillä ei ollut sähköjä. Aluksi kaikki oli ihan mukavasti, siitä huolimatta ettei ollut sähköä tai wifiä, sillä lueskelin kirjaa mitä luetaan koulussa enkuntunnilla, ja pelailin kännykällä. Siinä vaiheessa kun kirja oli luettu ja puhelimesta loppui akku, alkoi vähän ärsyttämään. Suihkuun ei päässyt, hanasta ei voinut ottaa vettä, eikä vessaa saanut vetää. Tänä aamuna sähköt oli vieläkin poissa, ja edellisen kerran olin ollut suihkussa perjantaina, eli aloin jo olemaan vähän epätoivoinen. Hostäiti oli jo valmis ottamaan motellihuoneen, että päästään suihkuun, mutta onneks saatiin kuitenkin sähköt takasin kahden maissa. Noi pari päivää tuntu ihan ikuisuudelta, ja huomas kuinka tylsää voi olla kun ei oo sähköä, eikä voi poistua kotoota. Kävin tänään ulkona ekan kerran muutamaan päivään, ja jokapuolella näkyy ice stormin jälkiä; puita on kaatunut, oksia on jokapuolella, ja teitä on poikki koska sähköjohtoja on maassa. Puut näyttää kuitenkin näteiltä, sillä oksien ympärillä on paksut kerrokset jäätä, ja oksat roikkuu maata kohti sen jään painosta. 

Tänään käytiin tekemässä vielä viimesia jouluostoksia. Seuraavan kerran postailen sitten amerikkalaisesta joulusta :) Hyvää joulua Suomeen, me juhlitaan sitä huomenna!

Cheers,
Aino

life begins at the end of your comfort zone

Nyt viimeaikoina on taas kiirettä pitänyt, sillä winter sport season alkoi kuukausi sitten. Tuntuu ihan uskomattomalta ajatella, että yli yksi kolmasosa vaihtovuodesta on jo ohi. Aika kuluu täällä niin nopeasti, että sitä ei edes huomaa. Lauantaina oli tasan 200 päivää siihen, että saavun takas Suomeen. Niin outoa. 

Pelaan täällä nyt siis talven koripalloa. Meidän varsity-joukkueessa on mun lisäksi 10 tyttöä, joista 7 pelas mun kanssa socceria, eli vaan muutaman vähän uudempi naama joukossa (valmentajakin on sama kuin soccerissa haha). Meillä on ollut kaks oikeeta peliä ja ollaan voitettu toinen ja hävitty toinen. Koripallo on Mainessa tosi iso juttu, jotkut sanoo että se ois jopa suositumpi urheilulaji kuin jalkapallo. Tunnelma peleissä on ollut tosi hyvä. Tuntuu että koko Bucksport on pelejä katsomassa, sillä liikkasalin molemmanpuoleiset katsomot on olleet täynnä ihmisiä. Korispeleissä on mukana myös koulun bändi ja cheerleaderit. Oon ollut myös kattomassa yhen poikien pelin, ja koko katsomo oli ihan mukana pelissä. Me nuoret ollaan katsomon omassa osassa, ''The Pit'' kyltin alla. Suurimman osa pelistä seisottiin, taputettiin, ja huudettiin kannustushuutoja. Harmi vaan, että en luultavasti pääse kattomaan kovin monia poikien pelejä katsomosta, sillä mun pitää työskennellä sellasessa ruokakojussa. Meillä on toukokuussa/kesäkuussa senior trip, ja jos haluaa sen matkan olevan ilmainen, pitää kerätä 20 senior pistettä. Näitä pisteitä saa työskentelemällä peleissä ja tekemällä jotain varainkeruu juttuja. Syksyllä olin vähän laiska työskentelemään futispeleissä; työskentelin vaan puolet yhestä pelistä, eli mun saldona on nyt 2 pistettä...

Enkunkielen kanssa sujuu ihan hyvin eikä oo sen suurempia ongelmia, tietysti joka päivä tulee uusia sanoja joita en ennen oo kuullukkaan. Pääosin menee kuitenkin hyvin, eikä sitä enään oikein ees ajattele, että puhuu englantia, vaan se tulee ihan luonnostaan. Koulukin sujuu ihan mukavasti. Pari viikkoa sitten sain diplomin siitä, että pääsin ekan jakson honor rolliin. Honor rolliin pääsee ns koulun parhaat oppilaat, joiden nimet julkaistaan netissä ja sanomalehdessä, ja tosiaan saatiin myös noi diplomit. Honor rollissa on kolme tasoa: honor (quarter average is between 85 and 92, and no grade is lower than an 80), high honor (quarter average is 93 or above, and no grade is lower than an 85), ja highest honor (quarter average is 93 or above in all subjects). Koulu on täällä kuitenkin tosi helppoa, ja hyvien numeroiden saanti ei oo ollenkaan vaikeeta. Meidän kotiluokassa on joku 12 henkilöä, ja kaikki paitsi yksi pääsi honor rolliin, ite olin honor. Tykkään koulusta täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Ilmapiiri on paljon rennompi ja kivempi, ja opettajat ja oppilaat on enemmänkin kavereita keskenään. Tunnit on yleensä tosi rentoja, ja ne kuluu vaan istuskellessa ja jutellessa, joskus opettajat tuo tunneille herkkuja. Täällä ei kovin rankasti opiskella :D Aika usein mietin oonko päätynyt sittenkin yläasteelle, sillä meno on välillä ihan sen mukaista. Samalla koulussa on kuitenkin enemmän sääntöjä, eikä oppilaat oo niin itsenäisiä kuin Suomessa. 

Tänne on tullut nyt kunnon talvi, kylmä on ja paljon lunta. Pysyvä lumi satoi joskus viime viikolla, mutta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä alkoi kunnon lumimyrsky, joka jatkui koko päivän. Lunta tuli siis viikonlopun aikana ihan sikana, ja jouduin jo lapiointihommiin. Onneks mun hostperheeltä löytyy elektroniset lapiot, mitkä puhaltaa sen lumen pois. Jenkit...

Tänään oon istunut päivän sisällä kuumeisena. Eilen menin nukkumaan seitsemän maissa ja nukuin viimeyönä suunnilleen 15 tunnin yöunet, mitkä tuntui ihan mukavilta, sillä normaalisti nukun jotain 6 tuntia, hyvässä lykyssä 7. Tänä yönä pitäis alkaa taas kunnon lumisade, ja hostäiti vähän epäili, että huomenna olis snow day, eli koulu ja sen jälkeiset aktiviteetit olis peruttu. Odotettavissa on lunta parhaimmillaan joku 30cm. Ihankun sitä ei ois tarpeeks jo :D

Cheers,

Aino

thanksgiving

Nyt on koettu yks jenkkijuhla lisää, nimittäin thanksgiving eli kiitospäivä. Postaus tulee vähän myöhässä, sillä elämä täällä on taas niin kiireistä, että ei kummemin oo aikaa kirjotella blogia. Thanksgiving loma alkoi 22. marraskuuta, ja kouluun palasin 2. joulukuuta, eli ihan kivan mittainen loma oli. Mun loma alkoi siis viime postauksessa jo mainitsemalla State Championship pelillä. Sunnuntaiksi oltiin sovittu tapaaminen meidän alueen AFS-vaihtareiden kanssa, joten hostäiti heitti mut Oronoon albanialaisen Emin luokse. Ihan kaikki ei päässyt tulemaan, mutta meitä oli siellä melkein 20 vaihtaria sekä Emin hostsisko. Kateltiin leffoja, pelattiin pingistä ja lautapelejä, ja muuten vaan juteltiin ja vaihdettiin kokemuksia meidän vaihtovuosista tähän mennessä. Käytiin myos lounaalla The Family Dog nimisessä ravintolassa. Musta oli jotenkin tosi söpöä kuinka me muut istuttiin sisällä syömässä, ja brasilialainen Debora oli varmaan puoli tuntia yksin joenrannassa tutkimassa jäätä, koska ei oo ennen nähnyt sitä luonnossa. On niin hassua kuvitella, miten jotkut ei oo koskaan nähnyt lunta tai jäätä, ja on siitä niin innoissaan! Päivä oli tosi kiva, ja oli ihana päästä juttelemaan sellasten ihmisten kanssa, jotka on samassa tilanteessa ja todellakin ymmärtää miltä susta tuntuu.

Maanantaina mulla oli päivällä parin tunnin koristreenit. Illalla lähdettiin Ellien ja Alexin kanssa Bangoriin. Mentiin leffaan katsomaan Catching Fire, mutta sitä ennen käytiin vähän pyörimässä kaupoissa, vaikkei mitään ostettukkaan. Meidän leffan oli tarkotus alkaa kahdeksalta, oltiin paikalla muutamaa minuuttia vaille, ostettiin liput ja suunnattiin saliin. Ihmeteltiin miks leffa oli jo pyörimässä, vaikka kello oli vasta vähän vaille kahdeksan, mutta ajateltiin että se oli vasta alkanut, ja hipsittiin koko salin poikki tyhjille paikoille. Leffa tuntu jotenkin tosi lyhyeltä ja kesti vain joku puoltoista tuntia. Muutenkin oltiin välillä ihan pihalla, eikä älytty joitakin kohtia, eikä leffan loppua. Kun päästiin salista ulos, katottiin vähän tarkemmin sitä salin kylttiä, ja huomattiin että oltiin menty seitsemältä alkaneeseen leffaan... Täällä kukaan ei oo tarkistamassa sun leffalippua sen oston jälkeen, eikä sulla oo määrättyä paikkaa salissa, vaan voit menna istumaan mihin haluat. Eli perjaatteessa lipunoston jälkeen voit mihin leffaan haluat. Meitä ärsytti ihan sikana, sillä oltiin ootettu niin innolla tän leffan näkemistä, ja sitten tosiaan missattiin siitä noin tunnin verran, jonka takia vähän koko leffa meni ohi. Kotimatkalla kuitenkin naureskeltiin asialle, kun mietittiin mitä muut ihmiset on oikeen ajatelleet, kun kolme idioottia tulee leffaan tunti sen alkamisen jälkeen. Oon lähiaikoina menossa kattomaan tän leffan uudestaan Taylorin kanssa, sillä haluun tietää mitä sen ekan tunnin aikana tapahtui....

Tiistaina kun heräsin, olin vähän järkyttynyt, sillä ensilumi oli satanut. En oikeen tiiä vielä haluaisinko lunta jo vai en, sillä perjaatteessa vihaan talvea ja kylmää, mutta pikkuhiljaa alkaa syksy jo kyllästyttämään. Kaikki muut täällä oottaa lunta jo ihan innoissaan, ja kaikki joulujutut on jo täydessä vauhdissa. Monilla pihoilla näkyy joulukoristeita ja jouluvaloja, ja melkein kaikki on hakenut kuusen sisälle. Tuntuu että thanksgiving oli sellasta aikaa, että perheet yhdessä laittaa joulukoristeet kuntoon. Musta tää on tosi hassua, sillä oon tottunut Suomessa siihen, että joulukoristeet ja kuusi ilmestyy sisälle ehkä korkeintaan viikko ennen joulua, joskus jopa vasta muutamaa päivää ennen. Joulukoristeet on täällä muutenkin tosi yliampuvia; talot on ihan täynnä jouluvaloja, ja oon muutamalta pihalta bongannut esim sellasia isoja puhallettavia joulupukkeja tai poroja. Päivällä mulla oli taas treenit, ja treenien jälkeen pakkailin vähän mun kamoja thanksgivingia varten. Illalla mentiin kiinalaiseen syömään hostäitin, mun aluevalvojan, ja hänen vaimon kanssa. 

Seuraavana aamuna lähdettiin viettämään thanksgivingia Pennsylvaniaan hostiskän vanhempien luokse. Thanksgiving on perhejuhla, ja monet matkustaa pitkiäkin matkoja viettämään tätä juhlapyhää perheen kanssa. Herätyskello soi jo 4:14, ja hetken torkutuksen jälkeen nousin ylös puoli viiden maissa, sillä meidän oli tarkotus lähteä matkaan kuudelta ja jälleen kerran olin jättänyt pakkauksen vähän viime tinkaan. Oltiin kuitenkin kaikki vähän aikataulusta myöhässä, ja päästiin tien päälle puoltoista tuntia myöhässä, puoli kahdeksalta. Eilisestä lumesta ei ollut enää tietoakaan, sillä sää oli lämminnyt tosi paljon. Meidän lähtiessä lämpomittari näytti vähän yli kymmentä astetta, mutta matkan aikana se nousi parhaimmillaan 18 asteeseen. Matka Eastoniin, Pennsylvaniaan, kesti pysähdyksineen noin 11,5 tuntia. Matka meni kuitenkin tosi nopeasti, sillä nukuin melkein koko ajan. Muutamissa uusissa osavaltioissa tuli käytyä, sillä meidän reitillä oli New Hampshire, Massachusetts, Connecticut, sekä New York. Melkein koko keskiviikko meni siis matkustamiseen, mutta vietettiin Pennsylvaniassa torstai, perjantai ja lauantai, ja sunnuntai kului taas matkustaessa takaisin kotiin. Hostiskän vanhemmat asuu yli 200 vuotta vanhassa talossa, joka on tosi iso, varsinkin verrattuna meidän taloon. On ihan outoa ajatella, kuinka kaks yli 90-vuotiasta ihmistä asuu noin isossa paikassa. Niiden piti tietenkin alkaa kertomaan tarinoita kuinka siellä kummittelee, joten pari viimestä yötä olin vähän vainoharhasena...

Torstaina oli thanksgiving day. Aamupäivästä käytiin koirien kanssa kävelyllä talon ympäristössä. Se tontti oli ihan sika iso, kokonaisuudessaan vähän yli 80 hehtaaria. Myöhemmin alkoi valmistelut illallista varten, tai no multa nää valmistelut meni vähän ohi, sillä otin päikkärit jotka vähän venyi, kun sammutin herätyskellon... Illalla syötiin sitten se thanksgiving dinner. Ennen syömistä keskusteltiin hetki asioista, mistä ollaan kiitollisia. Meidän illallispöydästä löytyi perinteisesti kalkkuna, stuffing ja karpalohilloa, sekä perunamuusia, kastiketta, salaattia ja jotain laatikkoa. Hostiskä uhkaili, että pöydästä ei nousta ennen kuin koko kalkkuna on syöty, mutta jaksoin satsata vaan kerran. Me syötiinkin kalkkuuna sitten seuraavat päivät melkein joka aterialla, joko leivän välissä tai ihan sellaisenaan. Jälkkäriksi meillä oli sitruunapiirakkaa, jätskiä ja keksejä. Torstai-iltana olis alkanut myos Black Friday shoppailut, eli kauppojen hinnat on tosi matalalla, ja kaupat on auki koko yön. Mun hostvanhemmat ei kuitenkaan halunnut mennä, sillä porukkaa on kuulemma ihan mielettomästi ja meno saattaa olla hullua, ihmiset tappelee tavaroista ja joskus jotkut on jopa kuolleet siinä ryysiksessä. Harmittaa vähän, sillä olisin halunnut mennä, mutta ei voi mitään.

Perjantaina otettiin koirat mukaan, hypättiin autoon ja lähdettiin pienelle retkelle. Easton sijaitsee Delaware-joen rannalla, ja tähän jokeen liittyy USA:n historian kannalta yks merkittävä tapahtuma. En nyt jaksa alkaa mitään historiaa tässä selittelemään, mutta jos jotain kiinnostaa, niin voi katsoa täältä. Ajettiin ekaks sellaselle näköalatornille, jonne kiivettiin hostiskän kanssa kattelemaan maisemia, ja erityisesti tätä jokea. Alkusyksystä tai kesällä maisemat olis varmaan olleet paljon nätimmät, sillä kaikki oli vähän harmaata näin alkutalvesta. Tän jälkeen meidän oli tarkotus mennä johonkin museoon, mutta hinnat oli niin korkeat, ettei sitten mentykään (huh). Käytiin kuitenkin vähän kävelemässä sen joen rannalla, sillä sieltä löyty muutamia patsaita ja muita juttuja joita pääsi ilmaseksi kattelemaan. Delaware-joen toinen puoli onkin New Jerseytä, joten takasinpäin ajettiin sitä puolta. 

Sunnuntaina lähdettiin aikaisin aamusta ajelemaan takaisin kotiinpäin. Matkalla pysähdyttiin Portlandiin, jotta pääsin vihdoinkin shoppailemaan Forever 21. Aikaa mulla oli vaan kaks tuntia, mutta siellä olis voinut viettää vaikka koko päivän. Tulihan sinne tuhlattua parisataa dollaria, paras kauppa ikinä! Mun loma meni siis aika rauhallisissa merkeissä, mutta oli ihan kiva saada välillä  vähän rentoutumisaikaa.

Cheers, 

Aino

eastern maine champions

Meidän koulun jalkapallojoukkue pärjäs tosi hyvin tänä vuonna, ja viime viikon lauantaina pelattiin Eastern Maine Championship game, jossa kilpailtiin siis itäisen Mainen mestaruudesta. Peli pelattiin täällä Bucksportissa, ja samalla se oli viimeinen kotipeli. Vastustajana oli Mattanawcook Academy, joka oltiin jo kerran voitettu aika suurella erolla. Peli ei ollut kovinkaan jännä, ja kaikki osas vähän jo odottaa voittoa, joka tuli vielä suuremmalla erolla kuin viime kerralla, 42-8. Oli ihana nähdä pojat niin ilosina, sillä voitto tiesi pääsyä pelaamaan koko osavaltion mestaruudesta.

State Championship game oli tosi iso juttu, eikä koko viikkona koulussa muusta puhuttukkaan. Perjantaina koulussa järjestettii pep rally, jonka tarkotuksena oli toivottaa onnea pojille tähän peliin. Bändi soitti, cheerleaderit teki muutamat tanssiesitykset, sekä football team kokoontui keskelle liikkasalia ja joukkueen valmentaja piti pienen puheen. Meidän koulu oli päässyt samaiseen peliin 2011, eli senioreilla ja junioreilla oli jo kokemusta noin isosta pelistä. Silloin meidän koulu oli kuitenkin hävinnyt, ja tänä vuonna kaikki halus niin kovasti voittaa. 

Meidän koristreenejä ei tietenkään voitu perua, vaan pelin takia ne siirrettiin vaan aikaisemmaksi. Lauantaiaamuna kello 7 olin siis jo pirteänä treenaamassa. Treenien jälkeen menin kotiin suihkuun ja valmistautumaan peliä varten. Peli pelattiin Mainen suurimmassa kaupungissa Portlandissa, johon on Bucksportista parin tunnin matka. Monet ajo paikan päälle omilla autoilla, mutta koululta lähti myös fanibussi, jolla matkustin Taylorin, Whitneyn ja Desin kanssa. Olin vasta samana aamuna ruvennut miettimään, että pitäähän mun pukeutua edes jotenkin koulun väreihin, ja saanut hostmomilta lainaksi Golden Bucks hupparin. Bussissa Desi kuitenkin päätti maalata naamansa koulun väreillä, ja yritti saada mut tekemään saman. Aluksi olin ihan sitä vastaan, mutta matkan kuluessa aloin miettimään, että tää on mun elämäni ainut State Game, joten miks ei? Lopulta munkin naamasta löyty ne maalit. Saatiin ihan kivasti katseita ja kommentteja pelissä...

Vastustajana oli läntisen Mainen mestari Oak Hill. Peli alkoi meidän kannalta mainiosti, sillä saatiin tosi nopeesti touchdown ja mentiin johtoon. Tän jälkeen touchdowneja tuli vuorotellen, ja puoliajalle mentiin 21-21 tilanteessa. Paikan päällä oli paljon ihmisiä, ja tunnelma oli koko ajan tosi hyvä.  

Peli oli viime minuuteille asti tosi tiukka, mutta loppujen lopuksi hävittiin 35-42. Kaikki oli ihan murtuneita tästä, sillä voittoa oltiin ootettu niin kovasti. Oli niin surullista katsoa kuinka meidän pojat laahusti kentältä pois päät painuksissa Oak Hillin juhliessa voittoa. Tappiosta huolimatta tää oli mun mielestä kauden paras peli, sillä tunnelma oli niin hyvä. High school spirit on vaan niin upeeta.

Toinen sija ei paljoa hymyilyttänyt...

Pojat ajo peliin ja takas Bucksportiin koulubussin sijasta hienolla bussilla. Paluumatkalla loppumatkasta viis paloautoa ja suunnilleen saman verran poliisiautoja oli saattamassa joukkuetta kotiin vilkut päällä. Ihmiset tööttaili autojen torvia, ja vilkutteli bussille talojen ikkunoista ja ovilta. Meidän fanibussi ajo tän kulkueen perässä, ja meillä oli ikkunat auki ja huudettiin ja hurrattiin, mikä tuntu vähän tyhmältä, sillä mehän hävittiin. Mutta onhan se toinen sijakin ihan hyvä saavutus! Koululla oli vielä joku tapahtuma futiskauden päättymistä koskien, mutta tappion takia ei oikeen kukaan mennyt paikalle.

Football season on nyt sitten ohi, ja tuntuu vähän haikeelta. Muistan kuinka alkukaudesta en älynnyt jalkapallon sääntöjä ollenkaan, ja menin peleihin vaan hengailemaan kavereiden kanssa, en kiinnittänyt itse peliin paljoa huomiota. Loppukaudesta aloin kuitenkin ymmärtämään sääntöjä enemmän, ja futispelit oli aina yks viikon kohokohdista. Tunnelma peleissä oli aina hyvä, ja ne tosiaan oli sellasia tapahtumia, jotka toi koko yhteisön koolle. Tuun todellakin ikavöimään tätä!

Cheers,

Aino